Big Texanin överipihvit polttoaineena lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa etappia eli Albuquerquea. Matkan varrella otimme kuitenkin pienen koukkauksen, jotta pääsisimme käymään kaikkien tinahattujen mekassa, Roswellissa. Tämän 140 mailisen kiertotien meno- ja paluumatka olivat hyvin samanlaisia eli aivan suoraa tietä keskellä preeriaa välillä ohittaen muutaman talon, jotka seisoivat yksinäisinä kaukana tiestä. Roswell itsessään ei ollut kaiken odotuksen arvoinen, sillä vasta aivan ydinkeskustassa alkoi näkyä alieneita ja sekalaista alienroinaa myyviä liikkeitä. Kävimme myös paikallisessa UFO-museossa, jossa oli esillä faktoja ja fiktiota vuonna 1946 maahan pudonneesta UFOsta tai armeijan säähavaintopallosta riippuen siitä keneltä kysytään. "I want to believe". Sitkeistä ponnistuksista huolimatta emme onnistuneet löytämään Roswellista paikkaa, josta olisi saanut ufopurilaisia, joten jouduimme tyytymään meksikolaisen ravintolan buffetiin. Onko muuten tosiaan niin, että meksikolaisessa ruoassa ei ole mausteita eikä tulisuutta? Tiimimme ennakkokäsitys asiasta oli että tulisuutta on, mutta muutaman otoksen perusteella asia ei ole näin. Asiaan saataneen vahvistus viimeistään Tijuanan visiitin yhteydessä.
Albuqerquessa ei ollut mitään kovin erikoista, joten lähdimme ajelemaan kohti Santa Fe:tä, jonka pitäisi olla erinomainen paikka upmarket matkailijoille - me siis tyydyimme syömään jalan subit keskustan vieressä olleessa puistossa kuivuneen puron vieressä. Auringon ladattua vaihtolämpöiset kehomme ajelimme mielenkiintoisen vuoristotien kautta kohti Farmingtonia. Ohitimme matkalla Los Alamosin kaupungin, jossa oli jonkin verran armeijan toimintaa, mutta joka ei kuitenkaan ole se tunnetumpi Los Alamos. Reitin korkeina kohta oli 9300 jalan korkeudessa ja löytyipä reitiltä myös lumipätkä, jota oli mukava lipsutella eteenpäin kesärenkailla.
Farmingtonissa teimme reitin aikaisimman herätyksen kello 7.00, ja lähdimme mittarin näyttäessä muutamaa pakkascelsiusastetta ajelemaan kohti Mesa Verdeä. Tässä maailman perintökohteessa oli kallioiden alla kivitaloja, joissa oli asunut ihmisiä muutaman sadan vuoden ajan. Sen jälkeen he totesivat, ettei täällä kylmässä kannata olla ja lähtivät Kaliforniaan ja Väli-Amerikkaan. Mesa Verdestä lähdimme ripeästi kohti päivän toista turistikohdetta Monument Valleyta. Viidentoista taalan maksua vastaan pääsimme ajelemaan cruiserillamme niillä seuduilla, jossa John Wayne teki lännenleffansa. Nyt maasto näytti vihdoin siltä, miltä sen kuuluukin näyttää villissä lännessä. Täällä olisi muuten ensimmäistä kertaa ollut hyötyä olla samanlainen pick-up truck kuin hyvin monilla jenkeillä, mutta saimme kuitenkin tuotua Cruiserin ehjänä perille.
Seuraavava päivänä starttasimme Pagen kaupungista Colorado riverin syntysijoilta, jossa kanjoni oli vain muutaman sadan metrin syvyinen. Silti ehkäpä päräyttävin mesta missä on tullut subit syötyä aamiaiseksi. Virallisessa Grand Canyon national parkissa kanjonit olivat aika reippaasti suurempia, syvimmillään ne ovat yli mailin ja leveydeltään reippaat parikymmentä. Hienon näköisiä, ei käy kieltäminen. Lukuisten näköalapaikkojen koluamisen jälkeen jäimme vielä puistoon odottelemaan auringonlaskua, joka jäi kuitenkin suhteellisen vaisuksi viime hetkillä eteen siirtyneiden pilvien vuoksi.
Huomenna on tarkoitus mennä katsomaan yliopisto-kainalopalloa, kun Arizonan yliopisto ottaa mittaa Oregon Statesta. Luvassa siis jonkin´näköistä peliä ja 57000 fanaattista katsojaa ja paikat tottakai seisomakatsomosta päädystä kovimman menon keskeltä (toivottavasti).
Mikko, Antti ja Arto, Phoenix, AZ
1 kommentti:
heippa....äippä
Lähetä kommentti