Terveisiä Texasista. Viimisestä päivityksestä on vierähtänyt taas viikon verran ja useita satoja maileja ollaan taas sen jälkeen edetty. Louisvillestä matka jatkui kohti New Orleansia. Tällä välillä vietimme kaksi yötä Jacksonissa, ensimmäisen Jackson Tennesseessä ja toisen Jackson Missisipissä. New Orleansissa olimme yhteensä kolme yötä ja edellinen yö oltiin Lafayettessa Lousianassa.
Jacksonien väliin reitille osui Memphis, jossa kävimme tietysti katsomassa Sun Studiosia ja Gracelandia. Kumpaankaan ei kuitenkaan sisälle asti menty kalliiden lippujen takia, mutta ulkoa näimme aivan tarpeeksi. Sun Studios näytti samalle kuin elokuvissa. Gracelandin ympäristössä oli ehkä olettettua vähemmän kaikkea Elvis-krääsää myynnissä eikä Elvis-fanejakaan näkynyt paljoa ympärillä riehumassa. Kävimme myös Memphisin keskustassa Beale-streetillä, jossa opaskirjamme mukaan pitäisi käydä 5 miljoonaa ihmistä vuodessa, mutta nyt katu oli kyllä täysin kuollut perjantai-iltapäivällä kolmen aikoihin.
New Orleansilta odotettiin paljon ja se myös vähintäänkin täytti odotukset. Todella leppoisa kaupunki päivisin ja erityisesti öisin. Ensimmäiset kaksi yötä olimme Arton tuttavan Elenan luona, joka oli todella mukavalla aluella parin mailin päästä ydinkeskustasta. Viimeinen yö vietettiin Madventuresista tutussa India-hostellissa, joka myös osoittautui varsin lepposaksi paikaksi. Kahtena iltana kävimme pyörimässä French Quarterilla ja tietysti myös yhdellä maailman kuuluisimmasta bilekaduista, Bourbon Streetillä. Vaikka Bourbon Street on turisteja täynnä, on se mukava paikka illanviettoon. Erikoisuutena French Quarterin alueella sai juomia juoda kaduilla, niitä sai ostettua pienistä kioskin tapaisista luukuista ja muualta ostettujen juomien kanssa sai pääasiassa mennä myös toisiin baareihin. Siis todella leppoisaa menoa ja yksi parhaista paikoista maailmassa baarireissulle. Myös viimeisenä iltana oli tarkoitus lähteä kyseiselle alueelle, mutta hostellilta löytyi pari leppoisaa kaveria, jotka halusivat meidän maistavan muutamaa erilaista paikallista olutta ja emme pääsee hostellin sisäpihaa pitemmälle koko iltana. Tässä toisen kaverin kommentit siitä, mitä jenkeissä kannattaa nähdä http://www.youtube.com/watch?v=6dTt7TjP77U ja saman kaverin terveiset suomalaisille (erityisesti naisille) http://www.youtube.com/watch?v=n-x4c_2S3ic.
Äsken tultiin Texasiin ja osa matkasta ajettiin rannikkoa pitkin ennen Galvestonea, jossa nähtiin millaista jälkeä Ike-hurrikaani oli saanut aikaan. Todella pahasti oli osa alueista kyllä tuhoutunut, romua joka puolella suuria läjiä sekä taloja ja autoja katollaan. Kuvista voi tsekkailla lisää tunnelmista.
- Antti, Mikko ja Arto, Weimar, TX.
2 kommenttia:
Muistakaa kääntyä vasemmalle Albuquerquessa.
Hate
moikka antti, muista olla kiltisti, ja pelatkaa vain pienillä panoksilla.have a nice trip. terkkuja pojille ja kirjoittelen taas. terv. äippä
Lähetä kommentti